Tuija Välipakka on tamperelainen runoilija ja kirjailija, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa ja kaksi romaania. Hän on myös viime syksyn Nokturnon residenssirunoilija. Tuija on tehnyt yhdessä tyttärensä Mikaelan kanssa jo useita runovideoita, joihin olen viitannut myös päiväkirjan aiemmissa merkinnöissä. Heidän videorunoudessaan on absurdia huumoria ja tilanteita, arjen kauneutta, poetiikkaa. Tuija ja Mikaela vastasivat joviaalisti kysymyksiini runovideoidensa synnystä ja taustoista
*
N.O.: Miten löysitte runovideoiden maailman?
T.V.: Mikaela alkoi kuvata videoita jo ala-asteella pokkarikameralla. Hän oli luonteeltaan arka ja ujo ja hänen oli helpompi katsoa maailmaa kameran linssin läpi, myös maailman kaoottisuus tuntui hänestä jäsentyvän kuvatessa ja kuvaaminen sanoitti tunteita, joille ei ollut sanallista asua. Alkuun hän kuvasi kaikkea arkista. Kiinnostuttuaan elokuvista sekä surrealismista, se alkoi näkyä myös videoissa.
Videorunouden jännä dynamiikka kumpuaakin varmasti juuri tuosta lähtökohdasta - että kuvaamalla voi sanoittaa tunteita ja aistimuksia, joille ei ole sanallista muotoa, ja myös runoudessa sanat yrittävät tavoittaa jotain mille ei välttämättä löydy vastinetta reaalimaailmassa - molemmat ikään kuin hahmottelevat vaihtoehtoisia tapoja nähdä ja kokea.
Ensimmäinen yhteinen video oli Tuijan Klovnin pelko -teoksen runoon tehty video TÄSSÄ KUVASSA pääni on suurempi kuin kaupunki. Se sai alkunsa Tuijan pyynnöstä tehdä runoon video, jossa tekstiä ei kuviteta eikä kuvaa tekstitetä vaan video on oma tulkintansa ja oma teoksensa runon pohjalta. Videosta tuli hyvin elokuvamainen ja se oli pituudeltaan yli 12 minuuttia. Mikaelaa ovat inspiroineet mm. Eija-Liisa Ahtila sekä Lars von Trier.
Miten lähdette yleensä työstämään uutta videota?
Runovideon tekoprosessissa ensin on runo. Tuija valitsee tekstin tekeillä olevasta käsikirjoituksesta: videot on siis työstetty paljon ennen kuin kokoelmat ovat olleet valmiit ja video onkin ollut Tuijalle tärkeä työvaihe kokoelman valmistumisessa. Kaksi viimeistä kirjana julkaistua kokoelmaa ovat saaneet jopa nimekseen videoiden nimet: Take away ja Uutisia! Prosessi etenee siten, että kun Mikaela saa työstettävän tekstin luettavaksi, hän alkaa nähdä mielessään kuvia ja kohtauksia, joita hän kirjoittaa ylös. Kohtauksista syntyy pitkä lista, joista Mikaela karsii ne, jotka on mahdollista toteuttaa. Tuija ei ohjaa prosessia vaan on mukana tuottajana. Usean videon pohjalta on tullut näkyväksi, että runon syvin olemus siirtyy parhaiten jollakin sisäisen tietämisen tasolla runoilijalta videokuvaajalle, välillä on yhteys, jota on mahdoton ja turha sanallistaa. Lopuksi Mikaela yhdistää jälkituotannossa kuvan ja tekstin.
Usein kysytty kysymys äiti-tytär-työparilta on, miten on mahdollista tehdä työtä perheenjäsenen kanssa. Videoprosessi ei kummankaan mielestä ole mikään perhetapahtuma, joten roolit haihtuvat silloin, kun tehdään ammattimaisesti työtä yhteisen asian edistämiseksi.