Tästä se lähtee. Materiaalia on kuvattuna aika paljon, ideoita enemmän kuin pitäisi - tai olisi työprosessin kannalta järkevää, niin se aina menee. Mutta liikkuva runous vaatii ruokaa, sen pitää kerätä maailmaa ympärilleen ennen kuin materiaalista voi kasvaa kennostoja, muotoja, merkityksiä.
Koska videon tekemiseen käytettävissä oleva aika on tällä kertaa rajattu - sen pitää olla valmis 31.5.2019 - on oltava tehokas ja tehtävä lista. Listat ovat tehokkuuden merkki. Alla esittelen työvaiheet runovideolleni, jonka työnimi on "Häikäisy" ja jonka valmistumista nämä merkinnät seuraavat:
- ideointi (jatkuu läpi prosessin ja koskee sekä videon teemoja että sen toteutustapaa, muotoa)
- kuvaukset
- teksti/runo
- raakaeditointi
- musiikki, ääni
- editointi jatkuu
- loppusäädöt (+ mahdollisesti paluu aiempiin työvaiheisiin)
Kolme ensimmäistä työvaihetta liittyvät kaikki materiaalin keräämiseen. Videoruno alkaa hahmottua hajanaisista muistiinpanoista, intuitiivisista välähdyksistä, kuvista, sanoista ja ajatuksista jotka kiinnostavat minua juuri nyt.
Tällaisia asioita olen kirjannut videorunovihkoon viime viikkojen aikana:
- valo-varjo -- häikäisy, välkkyminen
- barokki - voimakkaat kontrastit, runsaus, toisaalta ankarat muodot (vrt. barokkipuutarha)
- valkoiset asiat
- David Lynch - todellisuuden hämärtäminen, todellisuuden "mystiset" ulottuvuudet --- energia, läsnäolo, esoteria - "se mitä ei voi nähdä"
- tie, matkanteko
- kuvan hidastaminen/nopeuttaminen
- "moving darkness" – jotain mikä on salaperäistä, joka ei antaudu nähtäväksi, mitä pimeydessä liikkuu, vaikka silmät eivät näe, mielikuvitus toimii --- "pimeä aine"
- kumihanskat
- eloonjäämistaistelu
- elämän alkaminen ja loppuminen
- terrakottasotilaat
- täytetyt eläimet
- virtaus - veden liike valoilmiönä
- pyörivä liike (ihminen, kone?)
- ääni: kastanjetit, ihmisääntä, linnut, valkoinen kohina
Päätin jo varhain, että ryhdyn tekemään videota hieman toisin kuin mihin olen tottunut. Että kuvamateriaali tulisi ennen runoa, että kirjoittaminen syntyisi kuvien kanssa työskennellessä. Että en - tämä on äärimmäinen tapaus - lähtisi kuvittamaan valmista runoa, jolloin kuvasta tulee usein alisteinen äänelle/tekstille. Ajattelen että tällöin olisi mahdollista hyödyntää paremmin myös elokuvavälineen, videon omia mahdollisuuksia. Teen siis videorunoa, jossa visuaalisuus synnyttää kielellistä ilmaisua, kuva lietsoo tekstiä.
Olen nyt siis kuvannut sekalaista materiaalia, täysin intuitiivisesti: niissä esiintyy mehiläishoitaja, 
erilaisia valotilanteita, 
pyöriviä tuuliviirejä, 
A.K.:n vintiltä löytyneet kuolleet talitiaiset ja heidän jäänteensä (kuolinkamppailu oli ollut hurja, osasta oli jäljellä pelkkiä siivenkappaleita 
- ilmeisesti talitiaiset voivat olla sangen aggressiivisia, erityisesti talvella kun ravintoa on vähän, ne saattavat syödä lajikumppaneitaan, etenkin aivoja).
Jotenkin näistä tuntuu nousevan paitsi eläimet, kuolema ja ihmisten ja eläinten suhde - mutta myös valo ja toisaalta se mikä jää varjoon, näkökentän ulkopuolelle. Pyörivä liike kiinnostaa myös, sehän viittaa myös pallomaiseen muotoon, niin kuin aurinkoon. Tässä vaiheessa hajanaisia elementtejä siis, mutta osasta olen tehnyt jo miellekarttoja, hahmotellakseni tunnemaastoa, jossa runovideo voisi liikkua.
Esimerkkinä valon miellekartta, auki kirjoitettuna. Valo on elämän ehto maapallolla. Se on paljastava, julma, sokaiseva elementti. Valoa kaivataan talvella, ja keväällä se tuo esiin asioita joita emme haluaisi nähdä. Kuolema kuvataan usein astumisena häikäisevään valoon, mutta toisaalta useilla kielillä "syntyminen" tarkoittaa "valon antamista". Valo häikäisee, kuvassa se tappaa värit ja yksityiskohdat. Valossa on eri aallonpituuksia, eri eläimet näkevät erilaista valoa. Jotkut eläimet elävät täydessä pimeydessä, onko näiden eläinten muodot erilaisia kuin valossa elävien? Kissa näkee yöllä paremmin kuin ihminen.
Lamput, spottivalot, taskulamput, tulitikut, kynttilät. Tietokoneen valo. Valaistuminen. Päivänvalo. Valomiekat Star Warsissa. Hyvyys. Buto-tanssijoiden valkoiseksi maalatut kasvot. Luonnonvalo. Lämpö.
Konkreettisesti: valo on keskeinen elementti elokuvassa ja valokuvassa - filmille kuvattaessa valo piirtää kohteen näkyviin. Jos valoa ei ole tai sitä on hyvin vähän, filmille piirtyy vain heikosti erotettavia, hauraita hahmoja, joita on vedostusprosessissa mahdoton saada esiin. Vaikkei digitaalisella aikakaudella valo ole enää kirjaimellisesti piirtämässä kohteitaan, on se edelleen tärkeä maailmanhahmotuksen ja kerronnan keino sekä liikkuvassa kuvassa ja valokuvassa - sillä voi luoda vahvoja tunnelmia, erottaa kohteita taustastaan tai piilottaa toisia, aamun valossa maailma näyttää hyvin toisenlaiselta kuin rankkasateesssa.
Vastakohta: pimeys.
Pimeässä ihminen ei näe juuri mitään, voi vain tunnustella, muut aistit kuin näköaisti tarkentuvat. Pimeä talvi, lumeton talvi. Mitä varjoissa luikkii? Yö. Musta aukko, pimeä aine, pimeä energia. Synkkä, surullinen, uhkaava. Rauhoittava. Kahvi. Asfaltti. Kumirengas. Tyrmä, luola, valtameren pohja. Silmälaput. Sokeus.
Valkoiset asiat, mustat asiat. Kontrastit. Pimeä valo. David Lynch. Ah. David Lynch.
David Lynch on elokuvaohjaaja ja kuvataiteilija, joka on käsitellyt teoksissaan valon ja pimeyden teemoja, todellisuuden piilossa olevia asioita. Kaikkia semmoisia synkkiä ja salaperäisiä juttuja kuten jäniksiä, punaisia huoneita, unia, telepaattisesti kommunikoivia halkoja. Surrealismia. Tunne siitä että mitä tahansa voi tapahtua, että jotain muhii pinnan alla. Kihinää ja kuhinaa.
Lynch on sanonut: "Liikkuvan kuvan avulla voi tavoittaa abstrakteja asioita, joille en edes tiedä sanoja, vain tunnen jollain tasolla sen mistä on kyse." Hän puhuu "sisäisestä tietämisestä", ja minusta tuntuu että tällä on paljon tekemistä myös runouden kanssa - tavan jolla runous parhaimmillaan toimii. Että merkitykset eivät ole varsinaisesti sanoissa, tai edes niiden ilmeisissä merkityksissä, vaan siinä tunteessa, "tietämisen tavassa", joka syntyy tiettyjen sanojen, rytmien, lauseiden, soinnillisuuden yhdistelmistä - joka syntyy kielessä kokonaisvaltaisena kokemuksena.
asiasanat: videoruno, valo, pimeys, ideointi, David Lynch