Millaisin ilmaisun keinoin videorunous toimii? Millaista sen runous on?
Parhaimmillaan, näin ajattelen, videorunouden runoudessa kuva ja teksti/kieli ovat tasavertaisessa asemassa, siinä molempien runous tuottaa yhdessä jotain sellaista mihin ne yksinään eivät olisi kyenneet. Kuvaa ei ajatella tekstin kuvittamisen kautta eikä kieltä kuvan sanallistamisena, vaan tapahtuu asioita, assosiaatioita, joissa kuva saa kolmiulotteisuutta, kieleen tulee liikettä. Kuvan merkitykset avautuvat uuteen suuntaan, kuvan ja kielen muodostamassa kokonaisuus saa ulottuvuuksia ja eri elementtien välinen jännite luo latausta.
Maya Deren kirjoittaa, että katsoessamme elokuvaa olemme "havaitsemisen jatkuvassa toiminnassa", joka luo "kaksoivalotuksen" myös kuvien taakse, siihen mitä kuvissa ei näy. Kamera "tallentaa kuvitteellisia todellisuuden rakenteita ja luo ne uudelleen leikkauksellisten illuusioiden kautta", Derenille kamera on paljastamisen ja keksimisen väline.
Maya Deren (1917-1961) oli yhdysvaltalainen elokuvantekjä ja elokuvateoreetikko, jonka teoksia pidetään avantgarde-elokuvan klassikkoina. Hänen tunnetuin elokuvansa on kokeellinen mykkäelokuva Meshes of the Afternoon (1943), yhdessä miehensä Alexander Hamidin kanssa toteutettu unenomainen tarina naisesta (joka jakautuu useammaksi naiseksi, vai onko se sama nainen eri ajoissa?) ja miehestä, veitsestä, kukasta, avaimesta, puhelimesta ja olennosta jolla on peili kasvoinaan. Hänen elokuvansa luotaavat usein erilaisia mielentiloja ja tasoja, unia, painajaisia, muistoja, kuvitelmia vaihtoehtoisista todellisuuksista. Derenin elokuville tyypillistä on, että todellisuus tekee jekkuja, että mikään ei sitä miltä näyttää.
Itselläni on tosi syvälle meneviä muistijälkiä myös leffasta At Land (1944), jossa tilanteen ja paikan rajoja koetellaan jatkuvasti. Deren mm. kiipeilee aistikkaasti puunrunkoa pitkin päätyen pöydän reunalle, keskelle boheemeja kutsuja. Yhdessä kohtauksessa naiset pelaavat shakkia kivikkoisella rannalla, hmm, 14 vuotta ennen Ingmar Bergmanin Seitsemättä sinettiä.
Runouden ja elokuvan yhteydet kiinnostivat Dereniä. Vuonna 1953 hän osallistui mm. runoilija Dylan Thomasin ohella Cinema 16 -ryhmän kahteen symposiumiin otsikolla "Runous ja elokuva". Deren kuvasi runon ja elokuvan yhteyksiä puheenvuorossaan näin:
"Runouden erikoislaatuisuus on sen rakenteessa [...] ja runouden koostumus nousee siitä tosiseikasta, jos niin haluatte, että se on tilanteen "vertikaalista" tutkimista, se kokeilee hetken rajoja, on kiinnostunut sen kvaliteeteistä ja syvyydestä, niin ettei runous ole kiinnostunut siitä mitä tapahtuu, vaan siitä miltä se tuntuu tai mitä se merkitsee. Näkemykseni mukaan runous luo näkyviä tai kuuluvia muotoja jollekin sellaiselle, joka on näkymätöntä, se on tunne, aistimus tai liikkeen metafyysinen sisältö [...] Yksi mahdollinen kombinaatio voisi olla elokuva, joka on dramaattinen koostumus, visuaalisesti, ja jota säestää oleellisesti poeettinen kommentaatio; eli se valaisee hetket niiden ilmaantuessa, joten meillä on kehittyvä tapahtumien ketju ja jokainen noista tapahtumista valaistaan."
Näkyvien ja kuuluvien muotojen luominen jollekin näkymättömälle & tapahtumien (laajasti ymmärrettynä) "vertikaalinen tutkiminen" - nämä tunnistan ja tunnustan, tästä videorunoudessa on juuri kyse. Hänen kommenttinsa "poeettisestä kommentaatiosta" ja "tilanteiden valaisemisesta" sen sijaan haiskahtaa siltä, että runous/teksti tässä versiossa ikään kuin "selittäisi" aiemmin kuvattuja tilanteita. Että runous olisi jossain määrin alisteista kuvalle. Tai ehkä hän viittaa yksinkertaisesti siihen, miten runous tuo kuvaan toisen ulottuvuuden, ikään kuin syventää tätä tilanteiden "vertikaalista tutkintaa".
Horisontaalisessa mallissa kuvat liittyvät siis yhteen ajallisen tai tilallisen jatkuvuuden kautta ja vertikaalisessa esimerkiksi graafisten tai symbolisten yhteyksien kautta.
Derenin omissa elokuvissa, ja videorunoudessa usein, tilanteisiin luodaan "vertikaalisia" kerroksia erityisesti leikkauksen avulla. Leikkauksen keinoin At Land -elokuvan unenomainen vaeltaja (Deren) liikkuu fysiikan lakeja uhmaten eri tilanteiden välillä, luo jatkuvuuksia ja visuaalisia "kielikuvia", jotka uhmaavat paikan ja ajan rajoja. Kun vaeltajan jalat ovat vielä puunrungolla, hänen päänsä kurottelee pöydän reunan yli ja sormet tarttuvat valkeaan pöytäliinaan. Lopussa hän jakautuu kolmeksi eri naiseksi, jotka seuraavat toistensa touhuja.
Videorunouden runous syntyy leikkauspöydällä, voisi sanoa. Tavoissa, joilla kuva, ääni ja teksti/puhe/kieli/runo asettuvat suhteeseen toistensa kanssa, joilla ne rinnastuvat ja "puhuvat" toisilleen, luovat yhdessä uusia asioita, johtavat uusille tulkinnan ja kokemisen reiteille. Kuvan, kielen ja äänen ymmärrys perustuvat keholliseen olemassaoloon, aistihavaintoihin, muistijälkiin joita tässä maailmassa eläminen tuottaa joka hetki - olivat ne sitten tiedostettuja tai tiedostamattomia. Leikkauksessa voidaan kuitenkin ylittää kaikki fysiologisen maailman rajoitteet, ja materiaalia voi yhdistellä (lähes) täysin vapaasti.
Vaikka tietysti joitain kulttuurisia ja ihmislajille ominaisia reunaehtoja on - niin kuin että valkoinen väri on Aasiassa surun ja kuoleman väri, kun meillä se on musta. Tai että meillä ihmisillä on kaksi silmää pään etupuolella, mikä rajaa aika lailla näkökenttää, vrt. esim. hevoseen, joka taasen ei näe suoraan eteensä. Vähän niin kuin paperi/kirja/tekstinkäsittelyohjelma/vihko asettaa omat rajoitteensa runolle, myös elokuvamuoto rajaa ilmaisua. Esimerkiksi kuvaraja on vähän kuin kameran näkökenttä, jonka vuoksi jotain valitaan kuvaan (ja ääniraidalle), kun jotain muuta rajautuu ulkopuolelle.
Assosiaatiot ovat ikään kuin leikkauksen kieltä - kuvan, kielen, äänen ja musiikin yhdistelmissä syntyviä merkityksiä - eikä videorunon "viestiä" pysty siten koskaan tulkitsemaan pitävästi. Tekijä ei myöskään pysty täysin hallitsemaan tätä kokonaisuutta, eikä sitä, millaisia merkityksiä katsoja voi teoksesta löytää. Tässäpä tietysti piilee myös tekstiin asetellun runouden hienous - runo, kuten videorunokin, on kerroksellinen merkitysten täytekakku, kielikuvien ja kuvakielen keitos, joka avautuu jokaiselle lukija-katsojalle eri tavoin.
asiasanat: Maya Deren, runous, elokuva, leikkaus